Maailmasta parempi paikka?

Rakkaat! Muistatteko sen Silicon Valley -jakson, jossa tiimi osallistuu Techcrunch Disruptiin ja lavalla pörrää kavalkadi toimareita, jotka kertovat startuppinsa disruptoivan alan x ja tekevän maailmasta paremman paikan? Siis tämän.

Tuo on hersyvästä sarjasta se kohtaus, jota katsoessa huutonauroin tavallistakin enemmän ääneen. Lisäksi muuten tuli mieleen, että mihin ikinä katosi tuo upea muoti, missä pidetään firmapaitoja kauluspaitojen päällä (tai flanellipaitojen)? Kyseessähän on ihan paras ratkaisu: kätevä talvella, kun haluat näyttää, missä olet töissä tai mikä muka on lempibändisi, mutta t-paidassa tulee avokonttorin ilmastoinnissa kylmä.

Merkitystä tekijöille

Tämä kaikki tuli mieleeni lukiessani Henkka Hyppösen uusinta Luomiskertomus -kirjaa. Tai siis, rehellisyyden nimissä, en lukenut, kuuntelin samalla kun keitin kahvia työhuoneella aamulla. Henkka Hyppösellä on tapa kirjoittaa niin, että teksti pitää maagisesti otteessaan: tarpeeksi monimutkaisista aiheista ja kuitenkin niin kepeästi, että uni ei tule (terkut vaan Kahnemanille, että kirjojen ei tarvitse uskottavia ollakseen sijaita samalla puisevuustasolla osakeyhtiölain kanssa). Lisäksi Hyppösen ääni on miellyttävyydessä sillä tasolla, että kuuntelisin lukemiaan kirjoja, vaikka lukisi vuoden 1986 puhelinluetteloa ääneen.

Luvussa “Manifesti”, Henkka kertoo vierailustaan Walesissa jossain Do Lectures -retriitillä, mikä on ilmeisesti jonkin luovien ihmisten yhteisonanointihassuttelu, jossa innostutaan siitä, kuinka kukakin muuttaa maailmaa ja sitten ollaan erinomaisia yhdessä ja tullaan takaisin inspiroituneena. Noh, eniveis, Henkka kirjoittaa kiusaantuneensa TED Talk-kopioista, joissa tehdään maailmasta parempi paikka. Ensinnäkin, olen aina inhonnut TED Talkkeja, todennäköisesti siksi, että olen Kyösti Pöysti-tasoinen kyynikko, mutta osaksi myös varmaan kateudesta sitä kohtaan, että en itse koskaan tule muuttamaan maailmaa, eikä kukaan kuuntele minua kyynel silmäkulmassa. Kirjassaan Hyppönen siis pohtii, onko ihmisten sisäinen arvoristiriita johtanut siihen, että on keksittävä itselleen tarina, jossa ihan normaali työ peitellään maailmanparantamisella, jotta itsensä kanssa on helpompi elää.

Toisaalta tämän “maailmasta parempi paikka” – mantran taustalla saattoi vaikuttaa myös se, mitä yritysten tavoittelemat luovat tekijät painottavat valinnoissaan. Kun ne, joista kilpaillaan työmarkkinalla painottavat, että heidän työllään pitää olla jokin merkitys, niin yritykset toimivat markkinan ehdoilla ja tunkevat merkityksiä sinnekin, missä niitä ei ole.

Henkka Hyppönen, Luomiskertomus – Matkalla luovuuden tulevaisuuteen

Eli markkinat toimivat, kuten markkinat toimivat. Itsekin olen uraani miettiessä pohtinut, että tahtoisin tehdä asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Toisaalta, jos ihan rehellisiä ollaan, minulle on merkitystä esmes sillä, millä teknologioilla saan tehdä töitä: vaikka en millekään diktaattorihallinnolle koodaisikaan, niin totuus on, että jos voisin valita työn, jossa saan vaikka käyttää etätöissä clojurea vaikka vähän turhanpäiväisenkin appiksen rakenteluun ja toisaalta jossain hälyisessä avotilassa javailun maailman parantamiseksi, niin kyllä mä sen clojuren valitsen. Sori siitä.

Meillä IT-alallahan tämä rekrymarkkinointi maailman parantamisella on jokapäiväistä: kaikki firmat ovat omien powerpointtiensa mukaan eettisiä, kohtelevat työntekijöitään upeasti ja kyllä, haluavat muuttaa maailmaa paremmaksi. Yksinkertaisuudessani en vaan tavoita, miten tuotetta x koodaileva firma, joka haluaa tuotteellensa maksimimäärän käyttäjiä ja firmalleen hyvän tuloksen esmes deittailuappsin kautta, muuttaa maailmaa? Entäpä konsulttifirma, jonka työntekijät koodaavat rahasta sitä, mitä asiakkaansa haluavat koodattavan? Ymmärrän, että syöpähoitoja optimoivaa softaa koodaava voi kuvitella maailman parantuvan tai vapaaehtoistyössä kehitysmaassa kaivoja asentavan nuoren, mutta lomakkeita interwebseihin koodaileva ihmisen? Lisäksi: miksi pitäisi? Miksi ei riitä se, että missio on auttaa asiakkaita onnistumaan tavoitteissaan, vaurastuttaa osakkeenomistajiaan, työllistää ihmisiä ja maksaa heille hyvää liksaa sekä yhteiskunnalle yhteisöveroja siinä samalla luoden mukavan hyvää ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa työntekijät eivät voi huonosti?

Miksi siihen päälle pitää liimata keinotekoinen “parannamme maailmaa”? Kuka meistä tekkityypeistä voi aidosti, käsi sydämellä, sanoa parantaneensa maailmaa koodaten? Itse olen vapaaehtoistyönä järjestänyt naisille ilmaisia koodauskouluja, mutta niihinkin osallistuivat lähinnä koulutetut keskiluokkaiset valkoiset naiset, jotka toimivat esmes hr-tehtävissä IT-firmoissa ja halusivat ymmärtää, mistä siinä koodaamisessa on kyse. Eikä siinä ole mitään pahaa, mutta ei se vapaaehtoistyö kenenkään elämää kovasti parantanut, eikä maailmaa muuttanut, vaikka itselleni tulikin hyvä mieli siitä, että tein muka jotain merkityksellistä.

Toki jokaisella teknisellä asiantuntijalla ja koodarilla on vastuu siitä, että emme luo algoritmejä, joissa on esimerkiksi syrjivä bias ja yritysten johto voi valita olla ottamatta asiakkaaksemme epäeettisesti toimivia tahoja, kuten turkisteollisuutta tai sellaisten valtioiden hallintoja, jotka vaikkapa diggailevat vakoilla kansalaisiaan.

Arvot

Arvothan ovat siitä hauskoja veijareita, että ne punnitaan vasta, kun on niiden noudattamisesta joutuu maksamaan hintaa. Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet IT-alalla nousujohteisia ja asiakkaitakin on saatu siedettävällä vaivalla. On helppo olla eettinen ja pitää korkeaa moraalia, kun se ei maksa mitään. Arvot punnitaan todenteolla vasta siinä vaiheessa, kun tilauskirjaan ei uusia tilauksia kilahtele, kassa ammottaa tyhjyyttään, mutta palkat kuitenkin pitäisi maksaa. Siinä voi sitten itse kukin punnita, että lomauttaako koodarit vai ottaisiko kuitenkin sen turkistarhaajalafkan eurot vastaan ja uudistaa heille prosessinsa, jotta voivat entistäkin tehokkaammin tuottaa tuotetta, joka aiheuttaa eläinten kärsimystä.

Onko kyse siitä, että ihmiset todella miettivät elämäänsä ja toimintaansa liittyviä merkityksiä ja tarkoitusperiä? Ja ajautuessaan sisäiseen ristiriitaan rahan ansaitsemisen ja arvojensa välillä, heidän on sisäisen eheytensä takia keksittävä tarina, jossa itsekkäät pyrkimykset kääritään maailmanparantamisen viittaan?

Henkka Hyppönen, Luomiskertomus – Matkalla luovuuden tulevaisuuteen

Onko kyse sittenkin siitä, että feikkaamme molemmilla puolilla pöytää? Tekijät feikkaavat tekevänsä hyvää hiljentääkseen elokuvista tutun moraalisen äänen ja yritykset feikkaavat parantavansa maailmaa päälleliimatuilla eettisillä koodistoilla saadakseen tekijät palkattua ja näkyvyytensä maksimoitua? Ja meillä rividevaajilla on ehkä hieman parempi fiilis kuluttaa se tilille napsahteleva palkka kerran kuussa. Muutammeko kuitenkaan maailmaa vai feikkaammeko omatuntomme hiljaiseksi?